Vain kuusi puuosaa ja metallivanne lentoaukon ympärille, siinä kaikki, mitä tarvitaan, kun rakennetaan pönttö pesiville pikkulinnuille. Kevät on ollut kiireistä aikaa Fixtjänstin työllistämispajassa Maarianhaminassa, kun siellä on rakennettu yli tuhat linnunpönttöä Ålands Trädgårdshallille jaettavaksi edelleen ahvenanmaalaisille viljelijöille. Pajan työnjohtaja Matthias Eichholzer pitää toimeksiantoa erittäin hienona tilaisuutena Fixtjänstin työharjoittelijoille:
– Tämä on hyvä tapa tehdä yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa ja vaikuttaa oikeasti yhteiskunnassa, hän selittää.
Ottaa luonto avuksi
Viljelyksillä linnut siis auttavat vähentämään hyönteistuhoja. Maatalouden ja viljelyn integrointi yhä kiinteämmäksi osaksi luontoa on tärkeää Ålands Trädgårdshallin kestävyystyössä.
– Työ kasvinsuojeluaineiden käytön vähentämiseksi etenee koko ajan, ja viljelyksillä pesivät linnut ovat osa luonnon monimuotoisuutta. Meidän ihmisten on pikemminkin löydettävä lisää tapoja antaa luonnon auttaa kuin taistella sitä vastaan, Toma Sarling sanoo.
– Samalla tuemme Fixtjänstin työtä, toimintaa, jossa yhdistyvät työ, koulutus ja kestävyys ja jossa jokainen saa työskennellä ja kehittyä omien edellytystensä mukaisesti.
Kolme pönttökokoa
ÅTH:n linnunpöntöt on valmistettu Ålands Skogsindustrierin ahvenanmaalaisesta kuusesta. Vuonna 2019 rakennettiin 1200 pönttöä ja nyt on viljelijöille jaettu vielä 1050 pönttöä lisää. Linnunpönttöjä on rakennettu kolmea eri mallia, joissa on erikokoinen lentoaukko eri lintulajeille. Pikkulintujen pöntön aukon halkaisija on 28 mm, toiseksi suurimman 32 mm ja lisäksi on rakennettu kottaraispönttöjä, joiden lentoaukon halkaisija on 50 mm.
– Meistä tämä on täydellinen esimerkki yhteistyöstä niin elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin kuin ihmisen ja luonnon välillä. Win-win-hanke, jota on tarkoitus jatkaa, Tom Sarling sanoo.
IPM:ään perustuva viljely
Integroitu tuholaistorjunta (Integrated Pest Management – IPM) tarkoittaa, että viljelysten haittaeläinten ja sairauksien vähentämiseen käytetään ensisijaisesti ehkäiseviä ja luonnollisia menetelmiä. Integroitua tuholaistorjuntaa on käytetty Ahvenanmaalla yli 30 vuotta. ÅTH:n linnunpöntöt ovat osa sitä.





