”Jotain vähän harvinaisempaa”
– On kiva kokeilla jotain uutta, viljellä sellaista, jota harva viljelee, sanoo Camilla Sjöström, joka on jo muutaman vuoden ollut yksi ÅTH:n luumunviljelijöistä. Kaikki alkoi,
Ahvenanmaan puutarhat -osuuskunnan (ÅTH) omistaa hieman yli 100 viljelijää, jotka tuottavat terveellistä ja hyvää ruokaa suurella asiantuntemuksella ja osaamisella mm. maaperästä, ilmastosta ja parhaista satokasveista. Missä ikinä liikutkin Ahvenanmaalla näet elinvoimaista saaristolaismaanviljelyä. Yhdessä asiantuntijoidemme kanssa viljelijämme pohtivat jatkuvasti tulevaisuutta mm. kestävän kehityksen viljelymetodien ja innovatiivisten ratkaisujen kautta.
– On kiva kokeilla jotain uutta, viljellä sellaista, jota harva viljelee, sanoo Camilla Sjöström, joka on jo muutaman vuoden ollut yksi ÅTH:n luumunviljelijöistä. Kaikki alkoi,
Kuvassa: Fredrik Karlsson, Patrik Karlsson & Maria Karlsson. Kuva: Milla Tolonen, Puutarha & Kauppa. Kotimaiset kasvikset ry on valinnut Omenatila Södergårds Fruktin Vuoden puutarhatuottajaksi. –
Conny Sahlin, omenanviljelijä, Snäckö, Geta Kuka sinä olet? Olen syntynyt Ruotsin Södertäljessä 1976 ja muutin Ahvenanmaalle vuonna 2001. Äitini Rita on kotoisin Getasta ja olen
Vaikkei ikkunastamme näy lumikinoksia, talvikausi on meneillään ja maa on jäässä. Markusbölen Östergårdin maanviljelijä Bo-Erik Sandellille tämä on vähän hiljaisempi vuodenaika.
Ahvenanmaan puutarhojen (ÅTH) nuorin viljelijä Mattias Sundberg laajentaa vihannesviljelyään ja nostaa ensimmäisen porkkanasatonsa.
Parsatilallisen elämä on jännittävää, voisi jopa sanoa hermostuttavaa, aina keväällä satokauden lähestyessä. Silmut ovat erittäin hallanarkoja, ja Virpi Karlsson käykin joka aamu pelloilla katsomassa, miten kasvit ovat selvinneet yöstä.
Oscar päätti jo 17 vuotiaana, että hän aikoo jatkaa perhetilansa hoitoa Ahvenanmaan Åttbölessä. Nykyään tilalla viljellään vadelmaa, mustikkaa ja päärynää. Oscar on tyytyväinen, että hän saa tehdä unelmatyötään hedelmätilalla. Isästä on ollut paljon apua.
Lee viljelee ekologista perunaa ja sipulia Lee Karlsson, Gottby Jomala, Ahvenanmaa Lee viljelee ekologista perunaa ja sipulia tilallaan Gottbyssä. Hän uskoo ekologisilla tuotteilla olevan valoisa
Suhteellisen pienillä tiloilla viljelijät usein panostavat erikoisviljelyyn, kuten vihannesten, sipulin ja hedelmän viljelyyn. Ahvenanmaalaiset uskovat maanviljelyynsä ja hyviin, lähituotettuihin raaka-aineisiin. Jokainen yksittäinen viljelijämme pitää kestävää kehitystä tärkeänä työssään ja kaikkien tuotteet ovat parasta laatua.
Me Ahvenanmaan puutarhassa olemme ylpeitä viljelijöistämme, jotka vuosi vuoden perään tuottavat laadukkaita tuotteita myyntiin koko maahan. Kaikista pakkauksistamme näkee aina miltä tilalta tuotteet tulevat.
Ahvenanmaan puutarhat, Ringsbölevägen 60, 22150 Jomala, puh. +358 (0)18 36460, sähköposti: sales@ath.ax
Design: April Kommunikation
Ahvenanmaan puutarhat
Ringsbölevägen 60
22150 Jomala
puh. +358 (0)18 36460
sähköposti: sales@ath.ax
Design: April Kommunikation