Ainesosat:
- 2 Rooman salaattikerää
- 2 maissintähkää
- 2 rkl öljyä
- 2 rkl parmesaaniraastetta
Caesar-kastike
- 1 valkosipulinkynsi
- 1 kananmuna
- 2 tl Dijonin sinappia
- 2 rkl tuorepuristettua sitruunaa
- 3 anjovisfileetä
- 1 dl hienoksi raastettua parmesaania
- 1 dl rapsiöljyä
- 1/2 dl oliiviöljyä
- suolaa
Valmistus:
Caesar-kastike:
- Anna kaikkien raaka-aineiden lämmetä huoneenlämpöisiksi. Laita ainekset vuoronperään tehosekoittimeen tai korkeaan, kapeaan kulhoon siten, että öljy on päällimmäisenä.
- Aseta sauvasekoitin kulhon pohjalle. Käynnistä sekoitin ja pidä sauvaa pohjalla n. 5 sekuntia, kunnes pohjalle alkaa muodostua majoneesia.
- Nosta sauvaa varovasti ja jatka sekoittamista n. 5 sekuntia. Älä sekoita liian kauan, ettei kastike leikkaa.
Salaatti:
- Puolita salaatti pitkittäissuunnassa. Voitele se ja maissit öljyllä.
- Grillaa tai paista maissit, kunnes ne saavat vähän väriä. Grillaa tai paista salaatti nopeasti leikatulta puolelta.
- Asettele salaatti vadille. Irrota maissinjyvät ja asettele ne salaatille. Valuta kastike päälle ja viimeistele parmesaanilla.